torstai 19. syyskuuta 2013

Thunderstorm!

Kyllä vain säätilat vaihteleekin nopeasti täällä! Alkuviikosta oli 16 astetta lämmintä ja satoi vettä, nyt on ollut kaksi päivää 30 astetta ja auringonpaistetta. Hetki sitten tulin koulusta kotiin, kävelin juuri tuossa 30 asteen kuumuudessa selkä hiestä märkänä ja pari minuuttia oltuani sisällä ulkona alkoi aivan kamala ukkosmyrsky! Onneksi ehdin sisälle, sateenvarjoa kun en ole vielä ehtinyt ostamaan, heh! :D Olen ladannut kännykkääni tuollaisen hienon sää -applikaation, josta aina näen joka päivän sääennusteen (lähinnä niitä tornadoja silmällä pitäen - kaikki kuitenkin vakuuttavat että syksyllä niitä ei ole luvassa, että luultavasti vasta loppukeväästä jos on tullakseen). Nyt tuo sääohjelma vilkuttaa ja varoittaa punaisella huutomerkillä "THUNDERSTORM" ja "Areal Flood Advisory" eli jonkin asteisen tulvan mahdollisuudesta? Toivottavasti ei, Coloradossa on ollut kamalat tulvat nyt tällä viikolla!

Olin eilen keskiviikkona taas baseball pelissä! Kansas City Royals vastaan Cleveland Indians, heidän viimeisiä pelejä ennen kauden päättymistä. Liikunnanopettajani tosiaan kysyi, olisinko kiinnostunut lähtemään otteluun hänen kanssaan, ja toki menin! Olin siis kolmen vanhemman naisen kanssa siellä, yksi oli liikunnanopettajani ja kaksi hänen ystäväänsä, opettajia hekin! :D Se oli hauska kokemus. He kaikki tietysti KC Royalsien faneina pukivat Royalsien t-paidat ja lippikset päähän ja sitten mentiin! Sain myös kertoa heille suomalaisesta pesäpallosta. Yksi naisista sanoi, että voisin jopa mennä pariksi päiväksi seuraamaan hänen tuntejaan kouluun, jossa hän opettaa. Toivottavasti onnistuu, koulu on vielä joku pieni "kyläkoulu" eli ei ihan normaali amerikkalainen monen sadan oppilaan koulu.





Muutama auto lähdössä pelistä! Tässä pelissä oli silti kuulemma tosi "vähän" katsojia, vain 25000! Heh!


Softball räyplä! Yhdellä naisista oli mukana oma räpylä, kuulemma kaikki ottaa aina räpylän mukaan peliin katsomoon lentävien pallojen varalle! (ja baseballissa niitä kyllä lentääkin katsomoon tasaiseen tahtiin)

Musta tuli virallinen Royals Fan ;) Siellä painatettiin kaikille ensimmäistä kertaa pelissä oleville tuollaisia (no joo, olin toista kertaa, mut ensimmäisellä kerralla tota ei tehty niin nyt sitten! :D) Sain myös lippiksen ja juomapullon ilmaiseksi, jihuu!


Minä, pelikaverini ja moose ear! :D Minun oikealla puolellani on siis liikunnanopettajani Mary Phyl.

Huomenna onkin taas perjantai ja illalla siis mennään sinne formaliin, jännää! Kerron siitä sitten lisää ensi kerralla. Nyt vähän kokkailen iltapalaa, mun tosiaan piti osallistua vielä tänään illalla Women's flagball joukkueen eli naisten lippupallojoukkueen (intramurals joukkueen eli "harrastejoukkueen") peliin mutta ukkosmyrsky peruutti kaikki illan pelit ja harjoitukset. Höh! No, pelit varmaan siirtyvät ensi viikolle, toivottavasti! Aina täytyy vähän kokeilla jotain uutta, niin miksi ei myös sitten lippupalloa..heh!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti