lauantai 21. syyskuuta 2013

Amerikkalaiset osaavat pitää hauskaa ilman alkoholia

[jos sinua ei tämän aiheen tekstit kiinnosta, feel free to skip! :)]

Piti laittaa tämä lause oikein otsikkoon. Olen ollut nyt Amerikassa kuusi viikkoa, sikäli vielä todella lyhyen aikaa, mutta tämän asian olen havainnut jo ensimmäisestä viikosta asti. Oikeastaan havaitsin asian jo viisi vuotta sitten kielikurssillani Californiassa, mutta nyt se on vain vahvistunut mielessäni. Tämä on asia, joka on varmaan tehnyt suurimman vaikutuksen minuun tähän asti täällä.

Olimme eilen perjantaina koulun Association of Latin American Students -organisaation eli ALAS:in 20th Anniversary Formalissa. Tämä organisaatio (oppilaskunta, miten sen nyt kääntäisi) on siis ollut olemassa 20 vuotta ja heillä oli isot juhlat sitä varten. Vieraita juhliin oli kutsuttu lähes 100 ja organisaatio oli vuokrannut juhlatilan läheltä Kansas Cityn keskustaa. Juhlat alkoivat seitsemältä, me olimme paikalla jo kuudelta koska kaverimme Blake kuuluu organisaatioon ja heidän piti laittaa kaikki valmiiksi ennen juhlia.

Ruokaa oli tarjolla taas yllin kyllin, tällä kertaa meksikolaista ruokaa tai vielä tarkemmin sanottuna ruokaa, jota syödään paljon etenkin Dominikaanisessa Tasavallassa (tyttö, joka on sieltä kotoisin, oli suunnitellut tarjoilun). Jokaisella ruoalla oli myös ihana  oma nimensä, mutta harmikseni en aivan kaikkia muista koska nuo sanat eivät ole minulle kovin tuttuja. Tarjolla oli kanaa, riisiä, papuja, possun lihaa, "banaaniveneitä" (ihan perunan makuisia, suolaisia siis) sekä hyvää vähän aniksen näköistä "ugaa". Ruokajuomaksi oli meksikolaisten horchataa eli maitoa, jossa on seassa riisin makua sekä kanelia. Todella makea juoma, mutta kuulemma ei ole jälkiruoka vaan nimenomaan ruoan kanssa nautittava juoma. Juoman mausta tuli ihan joulu mieleen!

Ruokailun ja organisaation presidentin puheen jälkeen oli vuorossa tanssia. Musiikista vastasi "Dj Sammy", ja hyvät musiikit olikin. Tanssilattia täyttyi heti ja meno olikin kuin baarin tanssilattialla Suomessa. Ihmiset tanssivat yksin ja pareittain meksikolaisen ja amerikkalaisen musiikin tahtiin ja kaikilla oli aivan hulvattoman hauskaa. Välillä muodostettiin tanssirinki eli tanssittiin ringissä ja vuorotellen jokainen meni ringin keskelle tanssimaan. Ja mitkä moovit niillä tytöillä ja pojilla oli! Selvästi latinoverta suonissaan, kun niin keikkuivat lanteet. Illan lopuksi soi vielä hittimusiikin lisäksi countrya ja mentiin mukaan tyttöjen kanssa tanssimaan rivitanssia (tämä oli ehdottomasti paras osuus, oli kiva opetella rivitanssiaskelia ja tanssia isolla porukalla!). Paritanssitkin oli erilaisia mitä meillä, salsaa ja  muita espanjalaistyylisiä tansseja. Tunnelma oli aivan mahtava, ja ihmiset jaksoivat tanssia koko illan! Juhlat tosin loppuivat amerikkalaiseen tyyliin todella aikaisin eli jo klo 11 illalla. Ja kuten meille eräs poika selitti, mitä enemmän kello on, sitä "riehakkaammaksi" ja reteemmäksi tanssit menivät ja tyttöjen ja poikien lanteet keikkuivat entistä enemmän! (meneehän meno meillä Suomessakin riehakkaammaksi mitä enemmän kello on, mutta mistä mahtaa johtua?)

Pisaraakaan alkoholia ei siis näissä juhlissa tarjottu. Eikä missään muuallakaan kouluun liittyvässä tapahtumassa. Ei ikinä. Kello oli yhdeksän ruoat syötyämme, kun DJ ajoitti soittamaan - ja tanssilattia täyttyi sekunnissa. Miettikääpä mielessänne (pojat etenkin, ja no, yhtälailla me tytötkin), kuinka moni teistä syöksyisi tanssilattialle sheikkaamaan vartaloa juhlissa klo 9 illalla? Heh!

Olin niin ihmeissäni, ja tottakai silti tanssin ja irrottelin kuten kaikki muutkin, mutta silti pieni epävarmuus oli mielessäni keikuttaessani lanteita aivan kuten joskus ehkä on tullut tehtyä Bar Soman tanssilattialla puolenyön jälkeen. Kysyinkin heti ensimmäisten kappaleiden jälkeen Emmalta (ranskalainen huonekaverini, olimme tosiaan ainoat eurooppalaiset koko juhlassa) että "Do you feel the same? This never happens in Finland and Europe WITHOUT alcohol?" Ja Emma vastasi, että mietti aivan samaa, he eivät ikinä tanssisi kavereidensa kanssa näin ilman että mukana olisi myös alkoholia ja kello olisi paljon ja oltaisiin baarissa.

Sama juttu oli heti ensimmäisellä kouluviikolla, kun pääsimme toisen organisaation järjestämälle reissulle baseball peliin. Meille tarjottiin tuolloin ilmaiset ruoat pelissä, juomana oli cokista ja vettä, ei tietoakaan että joku olisi mennyt ostamaan alkoholia vaikka pelissä oltiinkin. Kotimatkalla bussissa tyypit innostuivat keksimään yhdessä laulettavia matkalauluja toisensa perään ja siellä koko bussilastillinen opiskelijoita hoilattiin englanninkielistä versiota "pyörät ne pyörivät ympäri, ympäri ja ympäri" -lastenlaulua! Voisi olla sama tunnelma bussissa kun oltais palaamassa pikkujouluristeilyltä Raumalle..?! Tai vastaavaa.

Tulipa pitkästi tekstiä. Minulla ei itselläni ole mitään alkoholinkäyttöä vastaan, juokoon jokainen ihan niin paljon kuin lystää. Mutta haluan vain kertoa, kuinka paljon ihailen amerikkalaista kulttuuria. Emman kanssa ollaan paljon puhuttu tästä asiasta, ja ollaan monesti todettu että SO SAD! Se on sad, kurja asia, että me Euroopassa tarvitsemme alkoholia voidaksemme tehdä asioita. Voidaksemme tanssia tai olla puheliaampia, ihmiset tarvitsevat alkoholia. Tämä on mielestäni todella kurja, jopa vähän surullinen asia meidän kulttuurissamme.
Kyllä täälläkin monen opiskelijan kuuluu sanovan, että "joo, viime halloween juhlissa olin niin drunk!" eli niin juovuksissa. Mutta mitä se täällä tarkoittaa? Pojilla 5-6 olutta, tytöillä 2-3. Miettikää! Koska näiden hulluus, luovuus, iloisuus ja kaikki eloisuus on näissä ihmisissä itsessään. He eivät tarvitse alkoholia, jotta heillä on kivaa!

Kävimme tästä samaisesta asiasta myös pitkän keskustelun pari viikkoa sitten kolmen amerikkalaisen pojan kanssa, joihin tosiaan tutustuttiin eräissä juhlissa. Pojat taitavat muistaa edelleen kuinka "paljon" minä ja Emma joimme - vähän viiniä ja pari olutta (todella vähän siis suomalaisen näkökulmasta, vai mitä sanotte?). Mutta nämä pojat olivat aivan ihmeissään! Itselleni tuli aika häpeällinen olo, vaikka enhän edes ollut humalassa tai muutenkaan juonut mitenkään liian paljon alkoholia meidän mittapuumme mukaan. Kunhan halusimme lauantai-illan kunniaksi rentoutua ja maistaa ruoan kanssa viiniä ja olutta, ensimmäistä kertaa Amerikan maalla.
Poikien kanssa käydyssä keskustelussa minun oli PAKKO mainita, kun vertailimme eurooppalaisten ja amerikkalaisten juomakulttuuria, että normaali juhlailta suomalaisten keskuudessa on sellainen, että saavutaan paikan päälle mukanaan viinipullo ja muutama olut/siideri sen lisäksi. Amerikkalainen poika kysyikin minulta: Niin, mutta tarkoitat varmaan että ne juomat ovat koko kaveriporukalle? Ei, en tarkoita, ne ovat yksinään yhdelle ihmiselle.

So, have a nice and clear - or not so clear weekend! BYE! :)

Tässä vielä pari valokuvaa Formalista, oli kyllä ikimuistoinen ilta!

Amerikkalaiset ottavat tämän tyylisiä kuvia aina lukion Prom -tansseista, joten pojat halusivat että mekin ottaisimme pari. Kuvassa siis minä ja Emma sekä Blake (minun ja Emman välissä) ja hänen kaverinsa Cesar. Olimme olevinamme niinkuin "tyttö-poika parit" mutta menimme juhliin kuitenkin isona kaveriporukkana, joten tämä oli lähinnä vain tämmöinen amerikkalaisten muodollisuus ottaa tämän tyylisiä valokuvia.


Me and Emma!


Juhlat alkoivat clubin varapresidentin (poika) ja sihteerin (tyttö) lyhyellä puheella.

Food! Huomaa: ei salaattia. Täällä ei taideta tuntea oikein käsitettä salaatti muuten hyvän ja herkullisen ruoan yhteydessä. Mutta, jälleen kerran, it's America..

Horchataa eli meksikolaista maito-riisi-kanelijuoma. 

Ja pitihän nyt kakut olla kun organisaation 20-vuotissynttäreitä juhlittiin.

Koko organisaation hallitus. Puhumassa organisaation presidentti mintunvihreässä puvussaan.

Ja tanssia!






1 kommentti:

  1. Rivitanssia on ihana tanssia, pitäiskös aloittaa uudestaan...
    - Äiti

    VastaaPoista